Blogisivu

Musiikkipedagogi Teemu Mastovaara. Teemun sellon soiton taituruutta on saatu kuulla viime aikoina akselilla Tallinna - Turku - Tukholma. Ja siinä välissä hän on ehtinyt äänityksiin Jouni Lehtosen studiolle. 

Äänitysten jälkeen Teemu totesi, että onpa erikoinen tunnelma biisissä "Noituus".

George Sonatan musiikissa Teemu on ollut aiemmin mukana mm. Lapset huomisen-konserttikiertueella ja Kesäyön Kuiskaus -konsertissa. Ja tietenkin sellistinä Emmi Lovenin albumin Lapset huomisen nimikkobiisissä. 

Kirjoittaja: 
George Sonata
Pitkän linjan armoton kitaristi Pate Paju tuli mukaan Lars Vadin - albumin äänityksiin.

Pate tarjoili biiseihin "Rahaa" ja "Sen kesän muistan" lukuisan määrän erilaisia kitarariffejä. 

Pate on tehnyt pitkään yhteistyötä äänitysmaestro Lehtosen Jounin kanssa. Oli hienoa kuulla, miten George Sonatan musiikissa aidon rokkaajan kitarointi soi ja kaikui jousien keskellä.
Kirjoittaja: 
George Sonata
Oli syntynyt ajatus, että mitäpä jos George Sonatan musiikkia sovitettaisiin kansanmusiikin genreen ja erityisesti Kaustislaiseen poljentoon. Kysyin taannoin asiaa Turussa asuvalta, harmoonin taitajalta Annukka Janka-Murrokselta. Annukka innostui asiasta ja lupasi tiedustella mukaan Kaustislaisia ystäviään. 

Kirjoittaja: 
George Sonata


Monipuolinen musiikkimies Jyri Träskelin tuli mukaan Lars Vadin - tuotannon äänityksiin ja taikoi huilustaan sadunomaisia soundeja. Erityisesti biisissä "Tyttö ja metsän keijut" hänen huilunsa soi metsän maagisessa tunnelmassa.

Jyri on ollut aikaisemminkin mukana tekemässä George Sonatan musiikkia; mm. ”Lapset huomisen” –albumin nimikkobiisin huilusoundit ovat lähtöisin Jyrin huilusta

Jyri siis käväisi studiolla ja äänitysmaestro Lehtosen Jouni antoi tunnustusta korkealaatuisesta studiosoitannasta.
Kirjoittaja: 
George Sonata
George Sonatalla on lauluja, jotka on tehty ystävien muistolle, mm. "Muistoissa näämme taas"  ja "On maamies taas pellollaan". 

Näihin lauluihin saatiin Lars Vadinin tuotantoon mukaan upea raisiolainen lauluyhtye Pyhän Martin Laulajat. Lauluyhtyeen taiteellisena johtajana toimii Raision seurakunnan kanttori Katarina Engström.

Kirjoittaja: 
George Sonata
 
”Lars Vadin” – tuotannon teoksissa on mukana suorastaan valtava määrä jousisoittimia. 
 
Olikin miellyttävää saada mukaan äänityksiin viulisti virtuoosi Jaakko Mattelmäki.
 
Jaakko on ollut aikaisemminkin mukana tekemässä George Sonatan musiikkia; mm. ”Lapset huomisen” –albumin muhkeat jousisoundit ovat lähtöisin Jaakon viulusta.

Ja Jaakko oli myös mukana orkestraatiossa George Sonatan Raision konsertissa Kesäyön kuiskaus.
  

Kirjoittaja: 
George Sonata
”Lars Vadin” – tuotannon teoksissa tullaan kuulemaan todella monipuolisesti kitarataituri Ilpo Murtojärveä.
 
Akustisen kitaran hempeyttä, sähkökitaroinnin energiaa ja kreikkalaisia bouzoki-soundeja. Säveltäjä on innoissaan, mitä tulette kuulemaan ! mm. hienoja kreikkalaisen musiikin koruja ja liukuja ja rytmisen kitaroinnin erilaisia variaatioita... 

Ilpo kertoi olevansa innoissaan George Sonatan musiikin orkestaatioiden runsaudesta. Hänen mukaansa tällaista on nykyään aika harvoin tarjolla !?

Kirjoittaja: 
George Sonata
Ilpo Murtojärvi
Korkealuokkaista studiotyöskentelyä ”Lars Vadin”- tuotannossa.

”Lars Vadin” – tuotannon teokset äänitetään studiossa  ”Tmi TheOne Jouni  Lehtonen” .

Jouni Lehtosen "huomassa" saadaan huippumuusikoiden ja –laulajien taituruus esiin. Jouni Lehtosen aiempia, hienoja, työnäytteitä on mm. Joel Hallikaisen Kuurankukka.

Kirjoittaja: 
George Sonata
Lars Vadin tulee julkaisemaan 12 laulun kokoelman.
 
Laulujen säveltäjä ja sanoittaja on George Sonata.
 
www.georgesonata.fi
 
Lauluissa on suuret orkestraatiot. Kokoelmassa tullaan kuulemaan loistavia muusikoita, lauluyhtyeitä, mm Pyhän Martin Laulajat ja kansanmusiikin taitureita Kaustisilta. 
 
Kirjoittaja: 
George Sonata
Lapset huomisen kokoelman äänitteet olivat valmistuneet ja ”levityksessä”.
 
Projektin aikana oli syntynyt ajatus julkistamiskonsertista. Mutta…Lapset huomisen biisit on sovitettu  suurelle orkestraatiolle (puhaltimia, jousia)…Tarvittaisiin siis suuri määrä muusikoita ja paljon yhteen sovitettuja allakoita. Nopea tiedustelu osoitti, että tilanne oli aikataulullisesti lähes ”mission impossible”.
 
Kirjoittaja: 
George Sonata